Ruoka toukokuu 2012.
 

Lauantai, 19.5.2012  |  Onnea: Emilia, Emma

 
 
     
 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Jussi Y. Hyry."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

15.1.2012

Mitä ajattelet osuustoiminnasta?

 
Viestin kommentit
OSUUSKAUPPA MAAKUNNAN EDUSTAJISTON VAALIT
Osuuskauppa Maakunnan edustajiston vaalit ovat ajankohtainen asia. Osuuskauppa on kuluttajaosuuskunta, jonka keskeinen tehtävä on omistajien taloudellisen aseman parantaminen. Osuuskauppa Maakunnan osalta tosin herää kysymys, onko toiminnan tarkoituksena taseen pysyvien vastaavien kasvattaminen vai asiakasomistajien etujen ajaminen. Taseeseen kertyneet ”seinät” on oltava tuottavassa käytössä, jotta asiakasomistajien etu tulisi turvatuksi.
Periaatteessa edustajisto on osuuskaupan ylin päätöksiä tekevä toimielin, mutta sillä ei liene juurikaan vaikuttamismahdollisuuksia vaikuttaa operationaaliseen toimintaan. Vaikuttamismahdollisuudet riippuvat hyvin pitkälti siitä, että ottaako edustajisto haltuunsa osuuskaupan strategisen johtamisen.
Yleisesti ottaen on käynnissä selkeä poliittinen uusjako – perinteisten vanhojen puolueiden rinnalle on haastajaksi noussut uusi poliittinen voima, PerusSuomalaiset. Vanhojen edustajien tilalle olisi syytä saada uutta ajattelua ja omistaja-asiakkaiden etuja tosiasiallisesti ajavia edustajia. Tämä edellyttää, että ehdolle asetetaan riittävä määrä uuden polven ehdokkaita (ei koske ikää), joiden joukosta osuuskunnan jäsenten tehtävänä on valita parhaat mahdolliset ehdokkaat osuuskaupan edustajistoon.
Mikäli kansan syvien rivien vanhoihin puolueisiin pettynyt äänestyskäyttäytyminen jatkuu, niin muutosvoimia edustavien PerusSuomalaisten on aika saada äänensä kuulumaan edustajistossa edustajiensa kautta.
Edustajiston vaalit ajoittuvat mielenkiintoisesti presidentinvaalien ajankohtaan. Kysymyksessä on kuitenkin täysin eri vaalit – presidentinvaali on ensisijaisesti henkilövaali, mutta edustajiston vaalit ovat osuuskaupan jäsenten edustajien valintaa, missä ainoastaan osuuskaupanjäsenillä on äänioikeus.
Edustajiston roolia omistaja-asiakkaiden edustajana olisi vahvistettava ja asia, johon uudenedustajiston olisi mielestäni paneuduttava, on ydinliiketoiminta. Onko Osuuskauppa Maakunnan toiminnassa sellaisia rönsyjä, joita olisi syytä ulkoistaa tai myydä yksittäisille ulkopuolisille yrittäjille. Tässä ja osakkaiden etujen ajamisessa on haastetta valittavalle uudelle edustajistolle.
Jussi Y. Hyry YTM, Kajaani

Jussi Y. Hyry

Takaisin aiheen aloitussivulle
01.04.2012, 10:15

Miksi osuuskaupan täytyy tehdä aina vain enemmän tulosta? Siksikö, että sillä katettaisiin ulkomaiden liiketoiminnasta tulevat tappiot? Miksi jäsenedut ovat aina alennuksia konserttilippuihin tai lomapaketteihin? Niihinhän ei pienituloisilla ole varaa. Ainoa hyödyttävä etukohde olisi
ruoka esim. kahvi, leipä tai jauhot, ei valmiit purkkiruuat.
Miksi järjestetään osuuskaupparock-tapahtumia yhteisillä varoilla? Rockia ainakin omassa maakunnassamme on muutenkin liikaa, häiriöksi asti. Näihinkin kuluvat varat voisi antaa ruuan hinnan alennuksina jäsenetuina. Muutenkin ruuan hinta on s-kaupoissa kalliimpi kuin k-kaupoissa ja tarjoukset mitättömiä.

Köyhä S-ryhmän jäsen

Ilmoita asiaton viesti
29.03.2012, 13:35

S- kauppa ei huomioi enää perustaja jäseniään , maanviljelijöitä . Maatalousboonuksen rajat on vedetty niin korkeaksi ,ettei niistä ole käytännön merkitystä ostaessa maataloustuotteita. Bonus hyödyttää vain kaikkein suurimpia tiloja ?? Mitä pitäisi tehdä..Menen kilpailijalle ......P.U.

ex-maajussi ?

Ilmoita asiaton viesti
24.01.2012, 07:53

nykyinen systeemi on hyvä.poliitikoille ei enempää sanavaltaa.jäsenet valitsevat edustajiston.

osuusmies

Ilmoita asiaton viesti

Lisää oma kommentti

Nimi tai nimimerkki* Viestisi* Toimituksella on oikeus poistaa loukkaavat kommentit Tähdellä (*) merkityt kentät on täytettävä.